torstaina, marraskuuta 29, 2007

Pullotusta ja talkootyötä

Hetken ollut tällä rintamalla hiljaisempaa, viikolla kuitenkin Tripel siirtyi kakkosastiaan ja Lawnmower Too on pullotettu. Tripelinkin olisi voinut pullottaa mutta ajattelin siitä tulevan tasalaatuisempaa kun hetken aikaa koko erä vanhenee hiukan viileämmässä. Tuollainen tuhti (OG 1.075) olut kaipaa kuitenkin pitkää kypsyttämistä ennenkuin se on juomakunnossa.

Lawnmoweriin kokeilin lisäaromihumalointia: käymisastiasta pullotusastiaan siirrettäessä otin reilun litran olutta kattilaan ja kiehautin. Samalla kun otin levyltä pois, lisäsin 15 gr Saazia ja annoin hautua 15 min. Siivilöin humalat pois ja liotin jälkikäyntisokerin (7gr/litra) lämpimään olueen. Ennen pullotusta kaadoin tuon satsin sekaan ja sekoittelin hyvin. "Humalatee" ainakin tuoksui mainiolta, toivottavasti sama tuoksu tulee vastaan kun reilun viikon päästä pääsee avaamaan ensimmäisen koepullon.

Lager tuplasatsin suunniteltu hiivan poisto hanasta oli tuhoon tuomittu idea. Käytännössä olisi ollut mahdotonta jättää kanistereja asentoon jossa edes suurin osa sakasta olisi ollut poistettavissa tuolla tapaa. Puhumattakaan siitä etten oikein luota hanaan. Olisi ollut kamalaa havaita että 40l lageria on valunut viemäriin sen pettäessä.

Nyt nuo kanisterit ovat kohta olleet pari viikkoa ulko-oven vieressä kypsymässä. Toistaiseksi jäätä ei ole muodostunut joten pikku pakkasesta huolimatta nuo ovat saaneet olla kylmässä. Saa nähdä kestääkö hiiva tuon vai täytyykö pullotusvaiheessa laittaa hiukan uutta varmistamaan jälkikäynti.

Hunajalagerista jo aiemmin kerroin, mokomaan kun hiilihappoa tuli liiaksi. Onneksi apu on lähellä kun hätä on suurin: kaikkea ei tarvinnut juoda yksin, kun kaverille kerroin että näistä olisi nyt päästävä eroon ja saunankin voisin lämmittää tuli talkooapua hommaan välittömästi :-D

-JJ-

1 kommentti:

suorama kirjoitti...

Hiljaista on täälläkin ollut. APAa maistoin tuossa päivä pari sitten. Ihan ok oluthan se jo alkaa olemaan. Alkaa humalan puraisu tuntumaan jo kivasti.

Tarttis saada itsestään irti sen verran että, mäskäisi sen savu maltaan pois. Alkaa jo tuoksu pussin ulkopuolella vaimenemaan...

Kerro ihmeessä mitä tuo aromatisointi vaikutti. Tarvitsee koittaa jotain vastaavaa ja sitten kuivahumalointi toiseen (Aleilla varmaankin). Kerran kuivahumaloin lageria. Ei toiminut ainakaan siinä.