torstaina, syyskuuta 24, 2009

Oluen väri

Minkä väristä olut on?

http://www.beercolor.com/ebc_controversy.htm

Oluen väri määritellään nykyään sen mukaan paljonko 430nm valoa se päästää läpi tai ei päästä. Aiemmin väriä arvioitiin standardin referenssi metodin mukaan (SRM). Sitä aiemmin Lovibond niminen herra kehitteli 1883 oman järjestelmänsä. Eurooppalaiset kehittivät oman systeeminsä. Aiemmin näiden ero oli hankalampi määrittää. SRM on useimmiten yhteneväinen Lovibondin kanssa mutta EBC mitattiin aiemmin eri aallonpituisen valon avulla ja pienemmällä mittalasilla. Nykyään EBC mitataan samalla aallon pituudella mutta edelleen pienemmällä mitta astialla, mutta SRMn lukeman kerroin on 10 ja EBCn 25 :/. Nyt kuitenkin asteikot on "yhteneväiset" joten EBC = 1.97 * SRM. Useimmiten kertoimena käy 2.














Koska minulla ei ole yhden aallon pituuden valolähdettä (430nm) eikä spectrofotometriä, hankin itselleni tällaisen. Enköhän tällä saa tarpeeksi tarkkaan oluitteni värit selville =)

Mukana tuli hauska "lätkä".

edit (vähän myöh.)

Beer Smith kertoi, että Amberistani tulisi 19,7 EBCn värinen reseptiä suunniteltaessa. Arvioin "liuskallani" että olut olisi n. 10 SRM (10SRM * 1.97 = 19,7). Eli uskomattoman lähelle meni =O. Arvioin ensin värin ja sitten vasta tarkastin Beer Smitistä.
Kameran "silmä" saattaa nähdä hiukan eri tavoin, mutta livenä katsellessa 10 on lähinnä.

Mutta ei tässäkään oluessa ole parasta sen väri... ;-)

Kirjoja hyllyyn

Tuollaiset tuli tilattua. Saapa nähdä onko niistä mihinkään.

New Brewing Lager Beer: The Most Comprehensive Book for Home and Microbrewers
Gregory J. Noonan

Brew Like a Monk: Trappist, Abbey, and Strong Belgian Ales and How to Brew Them
Stan Hieronymus

The Homebrewer's Garden: How to Easily Grow, Prepare, and Use Your Own Hops, Malts, Brewing Herbs
Joe Fisher

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Asioita?

Tulinkos ja maininneeksi, että uppokuumentimet on jo tulleet, pumput on tilattu ja kasaus on seuraavaksi vuorossa. Sähkökeskuskaappikin on jo hankittu. Moottorit on olemassa ja mallasmyllykin sai uuden moottorin. Myllyn moottori on hidas mutta tehokas =). Nipullinen taajuusmuuttajiakin on tullut kerättyä.

Kokeilu "savuolut" on pääkäymisensä käynyt ja diasetyylitaukokin on pidetty. Olut kun kävi n. 14C asteessa, nyt se on 9C asteessa (kunnes sen saavuttaa). Pitäisi kai mitata SG mutta ei oikein raaski kun sitä muutenkin on niin vähän.

Willamette ja Centennial (sekä Chinook, Horizon, Hellertauer ja Tettnanger muutaman) on tekemässä kävyt. Willamette on jo miltei valmiina ja Centennial vähän jäljessä. Toivottavasti loppusyksy olisi pakkasvapaa niin saisi jokusen gramman omia humalia =)

sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Odotellessa

Oluen teko kun tuntuu "sykkivän vahvana ajatuksissain", oli pakko tehdä jotain vaikka ei panovehkeitä olekaan. Rakentelin kokeeksi siihen aikoinaan saatuun n.10 litran haudutusosaan jonkinlaisen systeemin. Itse asiassa siitä tuli aika tehokas ja samalla jonkinmoinen testipenkki. Käytin laitteeseen sen 2kW vastuksen jonka olen saanut. Siinä on vastuksissa rosteri (304) pinnoite. Eli periaatteessa sopiva mutta ei ilmeisesti suositeltu. Vastuksen pintateho on kuitenkin lähemmäs 8w/cm^2 joka on "ehdottomasti" liikaa. Mutta systeemissäni on PID säädin ja jatkuva sekoitus. Lasken ainakin näiden ansioksi ettei mäskätessä eikä kiehutuksessa mitään karamellisoitunut vastuksen pintaan. Tosin kiehutuksessa käytin lisä apuna 1500w keittolevyä jonka olen viritellyt niin, että siinäkin on ON/OFF tyyppinen digitaali termostaatti. Kun termostaatin säätää 99.9C asteeseen pysyy levy kokoajan päällä ja jos se välillä sammuisikin, pitää levyyn varastoitunut lämpö kiehumisen aktiivisena. Eli kiehutus aloitettiin 3500W teholla ja jatkuvalla sekoittamisella. PID säädin 2kWn vastuksella oli asetettu 100.0C asteeseen joten se ei paljon lämmitellyt vaikkakin välillä naksui.
Testi olut sai nimekseen Punavuori. Vierre vaiheessa maku oli erittäin hauska. Hiivana käytän BrewFerm Lager hiivaa ja tarkoitus on käyttää se n.13 - 14C asteessa ~7 päivää ja sitten laskea lämpö 9 asteen tietämille ainakin kolmeksi viikoksi. Diasetyyli tauko pidettäneen välissä n. 2 päivää ~20C asteessa. Litramääräksi tuli ~8,5 litraa joten n. korillinen olisi luvassa.

Maltaita meni seuraavanlaisesti:
1,0 kg Savumallasta (ehkä n. 400g Weyermann ja n. 600g Gotlannin)
0,5 kg Dark Ale
0,5 kg Pilsener
0,3 kg Crystal 100

Nämä mäskätiin n. 65C asteessa (+1 -0,5 astetta vaihtelulla) 60 min.
Ei ulosmäskäystä.

Kiehutus 60min ja humalia seuraavanlaisesti:
10g Centennial 60min
20g E.K.Goldings 10 min.

Laitoin poikkeuksellisesti hyppysellisen irish mossia 15 min kohdalla, hetken mielijohteesta.

Saanto jäi pienemmäksi kuin suunnittelin vaikkakin mäskäys saanto oli isompi kuin odotin. Irish moss ja pellettihumalat tukivat liian tehokkaasti kattilani suodatuksen, että kattilaan jäi aikapaljon vierrettä jälkeen. Joten jäin vain 64% vaikka mäskäyksen jälkeen olin yli 80%.

No,
OG 1,052
Väri ~32 EBC
Katkero ~30IBU
Arvioitu FG 1.012
Eli arvioitu Alc% olisi 5,2%

lauantaina, syyskuuta 05, 2009

Asioita

Panimon varusteista puuttuu vielä pumput, sekoitusmoottorit ja lavat sekä mm. rosterihanat (magneettiventtilit on olemassa ja niillä ehkä kokeilen ensin). Vastuksien pitäisi olla lähtenyt eilen postissa. Kuulemma kattilan pohjakin on tullut eilen. Vielä systeemi odottaa myös kasaamista. Logiikka ohjelmaa olen tehnyt n. 1/3 osan mutta se ei ole ongelma. Koko panimo on puristettu toimimaan yhdessä S7-214 + EM235 moduulissa. EM235 on analogimoduuli kolmelle analogitulolle ja yhdelle lähdölle. Tulot käytän ultraääni anturin nesteenpinnankorkeustiedon tarkkailuun ja vedenlämmittimen ja mäskäimen lämpötila tarkkailuun. Kattilan lämpötilatiedoksi kun riittänee se, että vierre kiehuu. CPU214n 10 lähtöä riittävät juuri ja juuri mutta kyllä miettiäkin on pitänyt =-). Tuloja logiikassa on "liiaksikin". Eli hälyjä saa tehtyä varmaankin riittävästi. Näytöksi laitteeseen tulee TD200 paneeli. Pikkuhiljaa se edistyy.

Näköjään Willamette ja Centennial koittaa sittenkin tehdä käpyjä tänä vuonna. Nyt nimittäin molemmissa on jo ne karvaiset alut. Ehkä ne kerkiävät vielä kypsymäänkin jos on lämmin syksy.