maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Humalatarha

Piakkoin on pakko tehdä tukirakenteet humalille valmiiksi. Onneksi SuomiJalo (1) kiipeää viimevuotista salkoaan pitkin, se on jo kohta puolimetrinen, ellei jo olekin. Koska Willamette (2) ja Centennial (3) piti siirtää, ei niilläkään ole valmiita kasvutukipaikkoja.
SuomiJalo kasvaa siis omassa paikassaan vanhan kompostin pohjassa ja Kahavan tuonti (4) grillikatoksen vierellä kolmen kasvin voimalla. Nämähän tuottivat jo viimevuonna jokusen kävyn. Vanhan kompostin pohjasta poistin toisen Holladerin ja hävitin sen, koska se oli nähtävästi poikahumala. Maakellarin rinteessä oleva Hollander (5) sai vielä jäädä, se kun ei ole vielä kukkinut kertaakaa (vaikka on vanhin istutus).

[Aski1]
Chinook (6) tuntuu viihtyvän paikassaan mainiosti tai sitten se hädissään tekee versoja, sillä kun on jo 13 versoa esillä. Pisimmät siinä 15 - 20cm. Horizon (7) on myös hyvällä mallila sen pari versoa on jo 20 - 25cm korkuiset ja tukevat. Nämä kaksi olivatkin ensimmäiset jotka elomerkkejä näistä ulkolaisista osoittivat talven jälkeen.

[Aski2]
Centennial (pitää tarkistaa onko tässä askissa Centennial vielä vaiko vaidoinko sen W:hen) on ottanut hyvän alun Siitä nousee muutama terveen näköinen verso jotka on n10cm korkuisia. Fuggle (8) on kahdella 5cm versollaan hengiss, mikä on positiivinen asia.

[Aski3]
Hallertau (9) pasautti Tettnangerin (10) kanssa Yht'äkkiä 15 - 20cm alut ja kasvu vauhti on kova.

[Aski4]
Tässä askissa on Centennial ja Willamette. Tosin saatoin siirtää Willameten kakkos askiin. Tämä täytyy varmistaa. Joka tapauksessa askissa on elinvoimasia juuria. Kummassakin on monta tukevaa ja pirteää alkua.

Uudet
Nugget (11) kasvaa mainiosti purkissaan.
Cascade (12) ei ole ihan niin voimakas mutta pirteän näköinen sekin.
Brewer's Gold (13) tuli viimeisenä esiin mutta onkin kasvanut voimakkaasti sen jälkeen.
Magnum (14) kasvaa edelleen kivasti. Ehkä pitäisi jopa rajottaa sen versoamista.
Sterling (15) on myös voimakkaassa kasvussa.

Eli 15 eri lajiketta löytyy. Jokohan näistä riittäisi vähäksi aikaa =)
Itsenäisiä kasveja on 18 laskentatavasta riippuen.

5 kommenttia:

piipa kirjoitti...

Tulin kurkkaamaan mitä humalatarhaan kuuluu , sopivasti päivitetty,ja hyvältä tuo kuulostaa.

suorama kirjoitti...

Kiva kun poikkesit!
Onkos kesäkuussa mitään tapahtumaa jossa olisit mukana sahtia keittelemässä?

piipa kirjoitti...

Eipä taida olla, enkä tiedä mitään muutakaan tapahtumaa.....paitsi omat yksityiset =) Elokuussa sitten SM-kisaa järjestämässä mutta siellähän on jo pitäjien parhaat sahdit valmiita.

Unknown kirjoitti...

Moikka. Tuli vaan mieleen sellainen juttu noista humalista että voisiko tuollaisessa tarhassa olla vaarana ristiin pölyttyminen ja näin ollen ominaisuuksien muuttuminen?

suorama kirjoitti...

Piipa:
Olen vain lomalla silloin... Aattelin, että olisin päässyt ihmettelemään sahdin valmistusta =).

Miikka:
Tarhassa ei ole kuin tyttö humalaa (toivottavasti =), eli pölytystä ei tapahdu. Kaikki käpyjä tekevät humalat on tyttöjä.
Jokainen juuri on "äitinsä" "clooni", eli sisältää saman perimän kuin emokasvikin. Tällöin jokainen kasvi on samanlainen kuin se mistä juuri on otettu. Eli ominaisuudet eivät pääse muuttumaan muuta kuin hedelmöityksen kautta johon tarvitaan myös poikahumala. Silloinkin vasta syntynyt siemen sisältää ominaisuuksia molemmilta vanhemmilta.