keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Hitaasti mutta "varmasti" osa II

Tänään, kun kerran tuuli kovin voimallisesti, en viitsinyt mennä katolle koikkelehtimaan. Joten jatkoin pömpelin kasaamista ja suunnittelua.
Tuo on oikeastaan aika kivaa puuhaa, pitää vain piirtää kytkentää ja dokumenttia samalla, kun vaan malttaisi. Valitettavasti minulla on vain muutamaa väriä johtimille, mutta eipä tuo haittaa. Numerointi olisi hyvä keino myös, jos olisi millä numeroisi...
Elikkä tänään sain laitettua pääkytkimen (turvakytkimestä) pömpelin kylkeen. Tuosta kun kääntää, tulee sähköt 24V Sitop 5 Powerille joka antaa siis heti sähköä turvareleelle ja PLC:lle.
Turvareleessä on kaksi piiriä jotka molemmat ovat käytössä niin, että kumpi tahansa laukeaa, loppuu sähkön syöttö kaikelta muulta paitsi edellä mainituilta. Eli jos vaikka jostain syystä hätäseis painike ei aukaisisi toista piiriä, riittää että toinen piiri aukeaa. Tieto on avautuva, eli jos johto menee poikki, piiri laukeaa. Kun sitten hätäseis piiri on viritetty pitää vielä painaa kuittaus painiketta (Käynnistys tai start tai jotain kuvaavampaa jonka myöhemmin keksin) jotta ns. suuret sähköt saadaan päälle.
Turvarele siis ohjaa isoa kontaktoria joka laittaa päävirrat päälle. Tämän kontaktorin vedosta tulee logiikalle tieto. Eli ohjelma saa tiedon isojen sähköjen päällä olosta. Samalla turvareleen ykköspiirin toinen rele ohjaa 24V logiikan lähtöjen jännitteitä, eli vaikka logiikka ohjaisikin jotain lähtöä, ei mitään tapahdu jos turvarele ei ole viritetty.
Tuon kontaktorin jälkeen on vielä kolmivaiheinen 30mA henkilösuoja mukana, vasta sitten mennään eteenpäin käyttökohteisiin.
Virittelin myös mäskäyskattilan moottorille taajuusmuuttajan valmiiksi. Nyt vain pitäisi löytää varastoista 24V rele. Koska tuo ABB:n taajuusmuuttaja käyttää 12V ohjaukseensa. Pitäisi siis ohjata logiikalla tuota relettä ja ottaa se 12V taajuusmuuttajasta itsestään.
Ruuvasin puolijohdereleetkin jo paikoilleen. Johdotus jäi huomiseksi.
Nuo kun saan johdotettua, pitää oikeastaan enää ruveta suunnittelemaan johtojen ulosvientiä, eli liittimien paikkoja. Toki samalla pitää kalustaa kattilat loppuun ja toivoa, että 16 napaa riittää per kattila. Keittokattilan virran tarve vähän askarruttaa, mutta pitää katsoa josko saisin tehtyä sen useammalla nollajohtimella... jos se tuntuu tarpeelliselta.
Rosterin työstäminen käy kyllä työstä, näin kotikonstein. Onneksi rälläkällä saa toivottavasti tehtyä ne liittimien vaatimat reiät. En tosin ole ihan varma nyt tätä kirjoittaessani, tarvitsinko neliskanttisen reiän noille liittimille. Voi nimittäin ollä, että riittää kun teen muutaman pienemmän reiän josta vetelen johdot läpi. Eli kotelossa olisi sen verran tilaa alapuolella, jotta johdot mahtuvat kulkemaan.
No huomenna sen näen.
Saapa nähdä myös, joko huomenna koitan ohjata esim. veden lämmitintä tuolla ;)

Ei kommentteja: