tiistaina, marraskuuta 26, 2013

Mäskäin kotona!

No niin!

Nyt on siis mäskäin taas kotosalla ja siihen on tehtynä uusi kansi. Vaikka alunperin oli puhetta rosteri / happosesta onkin tuo uusi kansi muovia. No, menee se noinkin, ainakin jonkun aikaa.

Hirvee palo ja polte olisi päästä tekemään tuolla jo olutta, mutta kenties pitää varrota niitä vesiantureita ja uusia humalia sekä pesuainetta. Tokihan voisin tehdä sen Bitterin Maris Otterista jo nyt, mutta ilman vesimittaria. Luomu pilssiin pitää odottaa sitten se luomu humala ennen tekoa.
Nyt kun tynnyreitä on tyhjänä 5 kpl ei sinällään olisi ongelma panna nyt Bitteri ja heti perään Pils.
Bitteri olisi pääkäymisastiassaan n. kuukauden ja päätyisi sitten kolmeen kegiin.
Samaan aikaan vapautusi kenties yksi kegi lisää. Pils olisi ehkä 6 - 8 vko primääsissään ja samaan aikaan vapaituisi taas ainakin 1 kegi eli oltaisiin taas 4 kegin tyhjiössä. No sen 4 vko:n jälkeen kun Bitteri olisi kegitetty, voisi taas panna uuden, vielä määrittelemättömän oluen. Kenties jonkin begityylisen tai tumman stoutin / portterin. Tämä saisi taas olla usean viikon astiassaan, pano pitää ajoittaa kuitenkin niin, että kegityksen ollessa ajankohtainen, olisi se 3 kegiä taas tyhjänä.

Tässä odotellessa tulin tilanneeksi myös kirjallisuutta. Ensimmäiseksi saapunut käsitteli etnistä ruoan laittoa, joka ei varsinaisesti kuulu blogin "ohjelmistoon" (Ching's Chinese Food in Minutes (Hardback)). Mutta toinen kirja, Hop Variety Handbook: Learn More about Hop...Create Better Beer. (Paperback), kuuluu jo paremminkin juuri tänne. Kirja on Dan Woodsken kirjoittama ja sen on suhkoht tuore ja kannen alla onkin teksti " Hop Variety Handbook, Dan Woodske (c) 2013, Updated 10/22/13".

 


Tilasin tässä taannoin myös vielä julkaisemattoman "The Home Brewer's Guide to Vintage Beer: Rediscovered Recipes for Classic Brews Dating from 1800 to 1965 (Spiral bound)". Tämä on
Ronald Pattinsonin kirjoittama. Hän pitää mielenkiintoista blogia mm. historiallisista oluista http://barclayperkins.blogspot.fi/. Tämän kirjan pitäisi ilmestyä ensivuoden puolella. Ilmoitus on vielä toistaiseksi Published: 01 January 2014. Tammikuussa sitten lisää tästä, kenties.




Tänään siis tuli tuon Hop Variety Handbook ja ensivilkaisu on positiivinen. Kirja on niin uusi, että muste kiiltelee sivulla =). Ensin kirjassa on pieni esittely kirjoittajasta joka pyörittää pientä panimoa perheen voimin. Sitten seuraa kirjoittajan ajatuksia ja pieni brieffaus humalan historiasta oluen suhteen. Sitten käydään pintapuolisesti läpi humalan kasvatusta, tauteja, tuholaisia jne. Tämän jälkeen hiukan syvennytään humalan sisältämiin aineksiin, Hapot yleesä, alfahapot, betahapot ja öljyt. Sitten esitellään eri ominaisuuksia esimerkein. Mietitäänhumalan tulevaisutta muutamalla sanalla panimoissa ja sitten on käsikirjan käytön opas.
Kunnes päästään itse asiaan, eli humalaan.
Eri humala lajikkeista on kuvaukset jotka sisältävät mm.
Humalan historiasta tietoa, Alkuperästä, Käytöstä, Minkälaisiin oluttyyleihin käytetään, Aromi, Maku eli flavori, Tyypilliset happopitoisuudet -> Alpha, Beta ja Cohumulone
Varastointi ominaisuudet
Tyypilliset öljyt -> Mycene, Humulene ja Caryophyllene
Hyvät vaihtoehdot
Hinta ja saatavuus
Sekä huomiot tekijältä.

Viimeisillä sivuilla on taulukko kaikista kirjan humalista alfahapon mukaan sekä myrcenen mukaan, jos sitä on huomattava määrä humalassa. Amerikkalaisia ajatellen lopussa on vielä humalien juurakkojen saatavuus tietoja ja selittelyitä miksi joitain humalia ei ole kirjassa. Sitten on pieni juttu heidän panimostaan ja loppu tekstit.

Onko kirja hyvä? Aika näyttää. Nyt se on ostettu ja seuraavaksi alkaa käyttö. Kenties enemmän muutaman hetken päästä =)




Tulin tänään myös hankkineeksi, kenties, uuden kannen kattilaani, eli sen ikean valaisimen jonka halkaisija on juurikin sen 50cm joka on kattilanikin halkasija... Foto on valaisimen nimi.

Ei kommentteja: