Huomenna pitäisi rykäistä ja ainakin pestä laiteisto ja käymisastiat sekä tarkistaa kaiken toimiminen. Rouhiminenkin varmaan onnistuu kun otan tamun pyöräprojektista irti. Siitä en ole varma pääsenkö varsinaiseen panemiseen vielä huomenna, mutta ylihuomenna sitten.
Saattaa olla, että "paistan" Theminaattorin taas, onhan siitä jo taas pitkä aika kun sitä on käytetty...
Lagerilla olisi tarkoitus siis lähteä liikenteeseen. Se kun viettää pisimpään käymisastiassaan.
Kenties rouhin ensimmäiseen aleen panon aikana sitten maltaat ja yritän perjantaina laittaa sen tulille jos samana päivänä ei ehdi / jaksa.
Näin saisi n. 113,5litraa juotavaa aikaiseksi kohtuu aikataululla. Toki kolmas panos pitää tehdä myös mahdollisimman pian. Ja jos vain itsestä tuntuu siltä niin neljäs heti kun ensimmäinen käymisastia tyhjenee. Sen jälkeen olisi 12 kegiä taas käytössä ja täynnä. 227 litrasta pitäisi hetkeksi taas riittää. Mutta toki kun kaksi ensimmäistä kegiä on tyhjentynyt niin voi jo laittaa uuden tulille. Pysyisi näin kegit käytössä ja täynnä.
Vielä en ole kiertoa onnistunut pitämään. Josko nyt onnistuisi...
Äkkiä laskemalla kahden tuopin päivä vaudilla kaksi kegiä ottaisi n. 38 päivää. Voi tosin olla, ettei kestä niin kauaa. Kotioluella kun on niin huono "säilyvyys"...
Hmm. jos noin laskee ja olut valmistuu suunnilleen kuukaudessa, niin noin kahden kuukauden välein pitäisi laittaa pannu kuumaksi. Siis jos kolme kegiä tekee melkein 60 litraa. Toki siis niin, että kuukautta ennenkuin viimeinen on tyhjä.
Vuosikiertona tämä siis tarkoittaisi vain kuutta panoa eli noin 370 litraa olutta. Joka taas puolestaan olisi vajaa 43 salkkua / koria.
Saapa nähdä.
Edit:
Foorumilla onkin "paremmat" laskelmat miten kierto onnistuisi kenties.
Pikkaisen takkuaa tämä mun panimon startti. Mutta on sentään jo kattilat pesty, Therminaattori uunitettu ja muuten laitteisto todettu toimivaksi. Käymisastiat on myös likoamassa PBW liemessä, että varmaan ovat puhtaita kun käyttöön pääsee. Pieni huuhtelu rittää laitteistolle kun nyt vain pääsee alkuun. Pitää yrittää saada pari panoa samalle päivälle, tai sitten ensin kahtena päivänä peräkkäin ja päivä taukoa ja sitten se yksi. Ja heti kun yksikään valmistuu niin uusi tulille. Nyt ei pidä odotella liikaa.
Kun kaikki on täynnä, niin suunnilleen kuukauden päästä saa tehdä seuraavan. Sama seuraavana kuukautena. Sitten tulisi yksi kk väliä ja taas kahtena pano ja yks tauko. Näin pitäisi siis pysyä kegit täynnä. Edelleen, saapa nähdä...
tiistaina, lokakuuta 04, 2016
keskiviikkona, syyskuuta 28, 2016
Joulun odotusta II
Toinen mitä olen ajatellut piakkoin laittaa valmistumaan on jonkin verran tummempi belgi. Se pitäisi nopsaan saada myös tulille jotta kerkiää valmistumaan. Minulla on 3 pussukkaa tuota Fermentiksen uudehkoa Abbey Ale (BE-256) hiivaa ja ajattelin sen hyödyntää tässä.
Maltaat olisi 67% Pilsner, 14% Cookie ja 9,5% Crystal 200 sekä keittoon 9,5% sokeria (millaista, aika näyttää).
Näistä olisi tarkoitus saada OG 1,082SG vierre aikaiseksi. Tuo Abbey Ale paperilla vaikuttaa aika nälkäiselle, joten mäskäys lämpöä taitaa olla syytä nostaa reilustikin, verrattuna T-58:n kanssa pelleilyyn.
Ja vaikka ajattelin mäskätä 68°C lämmössä, silti BS näyttäisi hiivan syövän FG:n 1,010SG tasolle. Joka on tyylille alin mahdollinen... Tuolla kombinaatiolla alkoa siis tulisi 9,5%
Väriä maltaista pitäisi irrota sellaisille 40EBC lukemille.
Humalointiin ajattelin käyttää samaisia Hallertauerin Tradition Ecoja ja niin, että 60min lisäys antaisi taas sellaisen 20 IBUa ja 20 min lisäys 6 IBUa.
Näin ollen 26 IBUa olisi katkeroiden osuus. Jos sokerin lisää vasta loppuvaiheessa IBUt nousee kolme pojoa (eli 29IBUun).
Kolmanteen pönttöön sitten enemmän muotijuoman tapaista, mutta kuitenkin omaan suuhun ehkä enemmän viilattuna.
Eli American Amber tyylinen Ale.
Tähän tulisi sitten:
Pale ale 37%, Vienna 35%, Dark ale 20% Crystal 50 7% ja Roasted Barley 1%.
Näistä taiteillaan OG 1,052SG vierre joka käydessään US-05 hiivalla jättää jälkeensä 5,4% alkoa.
Väriksi muodostuu 30EBC yksikköä.
Katkeroksi ajattelin laittaa jonnin verran Columbusta ja ottaa 60 min keitosta suunnilleen 28 IBUa.
20 min lisäykseen mensi Cascadea 7,2 IBUn edestä ja 7 min lisäykseen 3,2 IBUn edestä. Kenties vielä kuivahumaliksi jokunen käpynen sitten kolmeksi - viideksi päiväksi ennen kegiin menoa.
38 IBUa kuitenkin kokonaiskatkeroksi.
Näillä kolmella saisi näppärästi sitten ne kolme käymisastiaa juttelemaan mukavia. Jokaisesta kun täyttyy kolme kegiä, niin sitten olisi yhdeksän kegiä hetken täynnä. Toki voisi heti neljännenkin laittaa tulemaan kun eka pönttö tyhjenee, niin pääsisi 12 täyteen kegiin. Ja siitä kun kaksi tyhjenisi niin taas saisi laittaa tulille.
Josko nyt olisi se hetki kun kierto alkaisi mennä kohdilleen... ei kai.

tiistaina, syyskuuta 27, 2016
Joulun odotusta I
Pikku hiljaa alkaa taas poltella oluen tekeminen.
Olen jo muutaman reseptin väsännyt uudella BeerSmith versiolla.
Olen edelleen siis beta testaajana ja pääsen huomauttelemaan mm. puutteista ja kehumaan kun toimii.
Nyt pitäisi toimia mm. sellainen mikä itseäni harmitti ennen.
Eli jos lisäsi esim. belgiin sokeria vasta keittoon, niin ennen BS laski sokerin kuin se olisi lisätty jo mäskiin. Eli jos halusi tietää mitä ennen keittoa vierteen "kuului" olla ominaispainoltaan, piti ottaa sokeri pois ja kirjata ylös. Mm. tämän muutoksen halusin ohjelmaan jo kauan sitten. Nyt mennään muistaakseni versiossa 2.3.8.
Mutta joka tapauksessa. Seuraavaksi pitäisi tehdä jo Jouluakin verten muutama olut pöhisemään pöntöön. Nyt kun mulla on 3 kpl käymisastioita, niin ajattelin yrittää urakoida ne pikaisella aikataululla täyteen. Ajatuksena olisi ensimmäiseksi tehdä vähän tuhdimpi Lager. Vähän märzen tyyliin, tai ainakin sinne päin, ei mitenkään erityisen tyyliuskollisesti, ehkä. Ajatuksena kuitenkin suhteelisen maltainen mutta myös humala saa maistua hiukan.
Ajatus olisi tehdä Vienna pohjalle ja korostaa kenties keksisyyttä juhlan kunniaksi.
Viennaa tulisi siis 70% ja Bayer 20%. Loppu 10% jakautuisi suunnilleen niin, että 6,7% Cookieta ja 3,3% Cara Plus 150. Ehkä 7% Cookie ja 3% Cara. Mutta nyt menisi niin kivasti 1kg ja 0,5kg noilla arvoilla =).
Nämä mäskättäisiin siten, että OG 1,054SG näkisi päivän valon ja kun käyminen on tapahtunut niin oltaisiin 5,4% alkoa tienoilla eli FG 1,013SG olisi saavutettu.
Näillä pittäisi päästä suunnilleen 21 EBC väriin, joka on Octoberfest / Märzen guidlinen puolivälissä. Samaisessa puolivälissä olisi myös tuo 1,054SG alkuominaispainkokin. Ja siihen puoleen väliin tähtäisin myös humaloinnissa joka toisi 24 IBUn katkeruuden nautintoon.
Tämä saavutettaisiin Hallertaun Tradition humalalla ja sen eco versiolla. Ajatus on ottaa lähes kaikki katkero jo 60min lisäyksessa josta pyritään saamaan n. 20 - 20,5 IBUa.
20 min lisäsyksellä haetaan pienen pientä humalan muiden makujen vivahdetta täydentämään maltaiden keksisyyttä ja muita makuja. Tästä lisäyksestä koitetaan saada n. 3 IBUa katkeroakin.
7 min lisäys tuo sitten hiukan tuoksuun humalan aromia. Tästä lisäyksestä olisi tarkoitus ottaa alle 1 IBU, BS laskee 0,7 tähän kohtaan.
Kun keitto on valmis ja vierre jäähdytetty 12°C lämpöön, hiivauksen teen S-189 hiivalla tuttuun tapaan. Fermentis kertoo hiivan ohjeessa, että tuon lämmön kanssa hiivaa tarvitaan 80 - 120g / hl. Jotenka se 1g/litra pitäisi hyvinkin riittää tähän. Kuitenkin hiivan tarve lisääntyy rajusti kun mennään alle 12°C lämmön. Sillä jo 9°C vaatii 200 - 300g / hl. Fermentis suosittelee käyttämään ensimmäiset 48h tuossa 12°C ja sen jälkeen nostamaan 14°C lämpöön. Tiedä sitten kävisikö tuo nopeammin jos noin tekisi. Itse olen pitänyt n. viikon 12°C:ssa ja sitten tarkistanut ominaispainon. Yleensä ollaan muutama pinna halutun yläpuolella. Tuossa vaiheessa olen sitten jättänyt oluen lämpimämpään n. 24h ajaksi. Tuolloin yleensä päästään haluttuun ominaispainoon ja kypsyttely voi alkaa. Eli takaisin 12°C lämpöön ja sitten parin päivän päästä aste kaksi kerrallaan päivän välein tiputan lämmön aina jonnekkin -1°C läheisyyteen. Tuohon menee se 12 - 15 päivää ja sitten odotellaan pari viikkoa vähintään. Kun olut on valmista, se lasketaan kegeihin ja karbonoidaan. Yleensä yksi kegi menee suoraan kegeraattoriin ja kaksi muuta maakellariin.

torstaina, heinäkuuta 21, 2016
Foorumi alhaalla
Valitettavasti foorumi on tällä hetkellä alhaalla.
Tämä ei johdu teknisestä viasta vaan siitä, että allekirjoittaneella on taloudellisia vaikeuksia. Eli maksut palvelinpaikasta ei ole mennyt ajallaan tarjoajalle.
Maksun pitäisi olla nyt mennyt perille, mutta en tiedä kauanko menee siihen, että palvelu taas aukeaa.
Pahoitteluni.
edit:
Foorumi on käytettävissä.

torstaina, heinäkuuta 14, 2016
Vihreät omenat
Ei ole nyt "vähään" aikaan tullut laitettua tänne tekstiä...
Eikä sen puoleen ole tullut tehtyä kotona oluttakaan, pariin otteeseen kyllä muualla.
Yksi syy tähän on se, että panimotila on "huonossa hapessa", eli sinne ei mahdu järkevästi tekemään olutta. Tähän yritän saada aikaan muutoksen mahdollisimman pian (jälleen kerran).
Mutta otsikon mukainen aihe tuli mieleeni kun tuossa on tullut juteltua useiden ihmisten kanssa oluen teosta ja siinä mahdollisesti tapahtuneista virheistä. Minulla on mennyt kaksi satsia pieleen. Ensimmäinen oli sellainen jossa käytin vanhaksi menneitä Finlandia Tumma uutteita kolme purkkia. En nyt muista käytinkö vielä niiden hiivaakin. Hmm, jos oikein muistan niin yksi oli vähän uudempi ja sen hiivan olisin alkujaan pönttöön nakannut. Joka tapauksessa lopputulos tuoksahti voikakkasti rikille eli viemärille ja sinne tuo päätyikin. Toinen oli sellainen kokeilu jossa käytin brittiläisen jälleenmyyjän pakkaamaa Windsor hiivaa ja avokäymistä. Se olut maistui siltä kuin se olisi ollut tehty juurikin vihreistä omenista. Eikä aika parantanut vaan pahensi tilannetta.
Tänään löysin sähköpostistani Brad Smithin artikkelin aiheesta ja ajattelin laittaa sen pääkohdat tänne ylös vapaasti suomentaen. Josko tästä olisi jollekin hyötyä joskus.
Pääsyy Acetaltehyden muodostumiseen.
Acetaltehyde (C2H4O) on yleinen komponentti hedelmistä kahviin. Mutta myös hiiva tuottaa tätä runsain mitoin kun se käyttää sokeria alkoholiksi (joskus muistan lukeneeni, että hiiva valmistaisi alkoholia tämän kautta (oma lisäys)). Kun käymisprosessi on valmis, kaikki acetaltehyde on normaalisti muutettu etanoliksi, eli alkoholiksi jota olut kuuluu sisältää.
Eli jos käyminen jostain syystä epäonnistuu, eli ei mene kunnolla loppuun, saatamme saada actaldehydeä huomattavat määrät "valmiiseen" olueen. Näin saattaa käydä monista syistä jotka liittyvät hiivan toimintaan ja terveyteen.
Yleisimpiä syitä epätäydelliseen käymiseen lienee liian vähäinen hiivaus määrä, huonosti säilynyt hiiva, vajaa vierteen hapetus jotta terveet hiivasolut pääsisivät lisääntymään riittävästi. Huonolla käymisen lämpötilan hallinnalla myös on mahdollista saada vihreän omenan makua, pysähtyneen käymisen tai liian runsaan acetaldehyden tuotannon kautta. Sekä jos käyttää kirkasteita ja laittaa ne liian aikaisin, on mahdollista, ettei hiiva ole vielä kerennyt siivota jälkiään ennenkuin se pakotetaan laskeutumaan pohjalle.
Ei niin yleinen mutta mahdollinen syy on myös se, että jos altistaa valmiin oluen hapelle. Etanoli pystyy tuottamaan acetaldehydeä hapen kanssa. Toki happi aiheuttaa myös muita ei toivottuja makuja myös valmiissa oluessa.
Miten sitten välttää Acetaldehydeä.
Koska yleisimmin tätä saadaan aikaiseksi hiivan tuottamana käymisen aikana, on tärkeää että hiivaan kiinnitetään huomiota.
Vaikka tuosta on jo aikaa vuosia kun tuollaisen sain aikaan niin tässä oma päätelmäni siitä mikä aiheutti vihreät omenat siihen yhteen olueeseen.
Huonosti säilytetty hiiva (kauppiaalla), eli tätä kautta liian vähän terveitä hiivasoluja.
Hiukan liian korkea lämpötila (n.23°C) ja tämä yhdistettynä liian pieneen hiivausasteeseen.
Avokäyminen mahdollisti hapen pääsemisen näiden lisäksi olueeseen vaikka kansi höllästi loppupuolella olikin paikoillaan. Kuitenkin käyminen on täytynyt olla heikonpuoleista.

- Käytä oikea määrä hiivaa olueeseen mitä olet tekemässä. Jos startteri tarvitaan, tee se.
- Koita varmistua, että hiiva on hyvässä kunnossa ennen kuin käytät sitä.
- Ilmaa vierre ennen käymään laittamista.
- Pidä huolta oikeasta käymislämpötilasta.
- Anna käymisen tapahtua loppuun ennen astiointia tai kirkasteiden lisäämistä.
- Älä päästä olutta hapen kanssa tekemisiin enää kun käyminen on alkanut.
Vaikka tuosta on jo aikaa vuosia kun tuollaisen sain aikaan niin tässä oma päätelmäni siitä mikä aiheutti vihreät omenat siihen yhteen olueeseen.
Huonosti säilytetty hiiva (kauppiaalla), eli tätä kautta liian vähän terveitä hiivasoluja.
Hiukan liian korkea lämpötila (n.23°C) ja tämä yhdistettynä liian pieneen hiivausasteeseen.
Avokäyminen mahdollisti hapen pääsemisen näiden lisäksi olueeseen vaikka kansi höllästi loppupuolella olikin paikoillaan. Kuitenkin käyminen on täytynyt olla heikonpuoleista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)