lauantaina, tammikuuta 24, 2015

Mäskäimen virittelyä #4

No niin, nyt sain oikeasti virtausta pienennettyä. Tosin ääni laitteessa "hiukan" kasvoi. Pitää vielä katsoa josko noita siipiä jaksaisi karsia. Virtaus pienenee yllättävän nopeasti kun pumpun nopeus hidastuu oikesti. 30Hz on jo lähellä oikeaa ja sen tuo moottori tuntuu syövän "kakistelematta". 25Hz alkaa pitämään jo aikamoista meteliä. Toki pumppu pyörii vielä 10Hz ja allekin ja äänikin pienenee, mutta pumppaus lakkaa jo 25Hz alle mentäessä. Uskomattoman paljon vaikuttaa 0,1Hz säätö tuolla alapäässä ainakin, sillä veden virtaus lisääntyy silmin nähtävästi kun taajuusmuuttajasta painaa pykälän eteen tai taakse. Toisaalta 60Hz pumppaa jo hitosti enemmän kuin 50Hz.
Virran kulutus kasvaa jonkin verran kun mennään hitaanpaan nopeuteen. Eli muuttaja näyttää 0,4 - 0,5A 50Hz kohdalla ja 0,9 - 1.0A 30Hz mentäessä. Tyyppikilpi kertoo 0,7A. 60Hz näyttää 0,3A.
Täytynee järjestää pumpunmoottorille lisätuuletus / jäähdytys kun sitä seuraavan kerran pääsen kokeilemaan.

Tuolla 30Hz vauhdilla ja omalla letkun korkeudella pääsen näköjään n. 2 litraa minuutissa vauhtiin. Se olisi ihan ok vauhti. Kattilaan mentäessä ja huuhdeltaessa voisi ainakin käsikäytöllä sitten jo kuristaa hanalla, koska oletettavasti vierteessä ei ole enää mitään mikä tukkisi järjestelmää. Tuon moottorin vaihtaminenkaan ei ole mahdoton urakka. Sillä magneetti on topruuvilla kiinni mottorin akselissa. Pitää vähän katsella noita omia moottoreita josko niissä olisi lähelle saman kokoinen akseli. Ei tulisi tuota lämpöongelmaa niin helposti.

Pumpun roottorissa näyttäisi olevan kuusi lapaa, joten jos kolme poistaisi jäisi kolme. Pitää ehkä uskaltaa niitäkin rikkoa, josko onnistuisi pienentämään virtamaa jo sillä tavoin niin, että ei tarvitsisi tuota taajuutta ainakaan niin paljoa muuttaa.

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
=)

edit:
Mielenkiintoista, lyhensin puolet roottorin lapovoista puoleen, eli siihen kohtaan mistä ne menee vahvennokseensa. Ei mitään vaikutusta. Ilmeisesti vastapaine ei vielä riitä tuolle korkeudelle mentäessä. Noo, kokeilut ja yritykset jatkuu. 

edit 26.1:
Nyt on sitten jotain mietitty ja "edetty" asiassa.
Elikkä pienennän tosiaan tuota valepohjaa jonnin verran, että se ottaa kiinni mäskäimen kaarevaan pohjaan. Valpohjaan hitsataan kiinni tukirinkula joka ottaa mäskäimen pohjaan kiinni ja olen tilannut verkkoa jonka kulmastakulmaan reikäkoko on n. 1,8mm. Olen miettinyt, että laitan kaksi tuollaista verkon palaa 45° kulmaan toisistaan tuon valepohjan päälle.
Ainakaan sitten kun tuo tukirinkula on paikallaan, valepohjan ei pitäisi rypistyä enää, vaikka pumpussa olisi minkälainen imu. Toisaalta tuon verkon pitäsi olla paremmin läpäisevää ja epätasainen pinta pitäisi auttaa asiaa vielä lisää.
Katsotaan nyt sitten milloin saan kaikki taas kasaan. Rinkula on kuitenkin jo tekosessa ja verko tilattuna.
Vielä pitäisi keksiä miten suoristan tuon valepohjan joka on nyt kupilla.
Jos en siinä onnistu, saatan pyytää rosterimiestä tekemään tuolle pelkälle verkolle sopivan tuen pohjalle...

Ei kommentteja: