maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Enisimmäinen Wehnäolut

Kun tuossa tuli hommattua nuo rengaspoltin ja 11kg:n kaasupullo niin samalla sitten ajattelin tekaista kokeeksi jonkun oluen harsokankaassa. Laitoin 21litraiseen kattilaan summissa vettä. Arviolta n.15-17 litraa. Lämmitin sen 33 asteeseen ja lisäsin 2,5kg sahtimallasta ja 2,5kg vehnämällasta. Pidin lämmön n. 30 asteessa 30 min. Lisäsin lämpöä 67 asteeeseen. Onkin muuten aikas hankala tuo pussi kun käyttää kaasupoltinta. Kiinnitin kankaan kattilan reunoihin narulla joten pussi oli "kiinteästi" kattilassa. Kun lisäsin lämpöä niin kävi siten, että pussin ja kattilan välissä oleva vierre alkoikin kiehumaan vaikka lämpö itse mäskissä oli vasta 60 astetta. Voimakas sekoittaminenkaan ei tuntunut auttavan. Jatkoin mäskäystä 90 min ja kun olin jo huuhteluvaiheessa muistin, että onhan minulla tuo joditinktuuritesti tärkkelyksen määrittelemiseksi ja surukseni huomasin testin sinistyvän jonkin verran. Joten en saanut muokattua kaikkea tärkkelystäsokereiksi. Uskoisin, että tästä myös johtuu huono saanto prosentti. Vierrettä tuli reilu 15 litraa ja sen OG 1.050. Huuheluun käytin n.10litraa 76 asteista vettä. Kiehutus oli 60 min ja laitoin Saaz humalaa 30g tuoksi ajaksi kiehumaan ja 45 minuutin päästä 12g Goldingsia (pelletti infuusiopussi). Vierre maistui hyvältä. Vastavirtausjäähdyttimellä vierre 26 asteiseksi (puutarhaa varten n. 50 litraa vettä talteen. Jäähdytysvettä kului siis sen verran) ja hiiva BrewFerm blanche ripoteltuna suoraan päälle. Käymisastia jäi n. 17 asteiseen tilaan yöksi ja en vielä aamulla kerennyt tarkistamaan lähtikö käyntiin. Aikaa meni noin kuusi tuntia kaikkineen.

Ei kommentteja: