maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

Purkkiin vain

Päätin tuossa pääsiäisen aikaan, että lienee pakko tehdä juurille olot mukavammaksi kuin, että ovat kosteassa muovipussissa jääkaapissa ja vielä pahvilaatikossa.

Kun parivuotta sitten ostin syksyllä ensimmäiset humalan taimeni, oli ne purkissa josta pisti esiin juurikin saman näköinen "törö" kuin nyt saamani juuren palat. Ajattelin jotta ei liene haittaa siitä, että istutan juuret kylmään multaan (sulatin 9 asteisessa autotallissa puutarhamultaa sen verran, että sain kolme isoa purkkia mullattua). Istutin juuret multapurkkeihin siten, että ne ovat hiukan kallellaan eli toinen pää on toista alempana mutta kuitenkin niin ettei juuresta näy mitään. Willamette ja Centennial kun kerran oli jo pienen kasvun saanut aikaan, jätin taimien alut pilkistämään mullasta senverran, että näkee missä ne on. Jätin purkit sinne yhdeksän asteiseen autotalliin. Ainakaan näiden parin päivän aikana ei lisäkasvua ole havaittavissa, joten ei vielä ainakaan ole kiire ulos viemisen suhteen =-)

Ei kommentteja: