keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Brew your own British Real Ale 3rd edition, kirja




- Kirja vaikuttaa mainiolta teokselta näin ensi tuntumaltaan. Kirja on englannin kielinen.

- Alussa on kerrottu oluen tekemisestä yleensä kotona ja oluen teko on jaettu kahteen osaan, Mäskäykseen eli vierteen valmistamiseen ja sen jälkeisiin toiimen piteisiin. Jos tehdään uutteista on kaikki siis jälkimmäistä vaihetta ja täysmäskäämällä "aloitetaan alusta".

- Seuraavana kirjassa esitellään tyypillisimmät maltaat ja muut mäskättävät sekä kerrotaan vähän uutteista ja sokereista. Humalista ja niiden käytöstä on aika kattava tietopaketti, kuten myös hiivoista ja vierteenkäyttämisestä. Vierteen kirkastamiseen käytettävistä aineista on kerrottu. mm. Irish moss, Protofloc, Whirlfloc kattilaan lisättävista ja Isinglass sekä Gelatiini käymisastiaan lisättävistä on mainittu käyttö ohjeineen. Veden ominaisuuksien muuttaminen, myös uute käytössä on saanut oman osionsa kirjassa.

- Kotioluen valmistusvälineet on esitelty ja kerrottu niiden käyttö. Puhdistus ja desinfiointi on myös saanut oman osionsa ja siinä käydään läpi eri välineiden puhdistus sekä kerrotaan aineiden valinnasta.

- Valmistus ohjeet, ensimmäisenä uute valmistus, käy valmistamisen eri vaiheet tarkasti lävitse. Kirja käsittelee uuteohjeena siis sellaiset joihin käytetään pale maltaan sijasta pale uutetta, neste tai kuivattua. Muut maltaat siis haudutetaan ja vierre keitetään normaalisti humalien kanssa. Kitti uutteista ei puhuta mitään muuta kuin mainitaan, uuteiden yhteudessä, että uutteiden kanssa on lähes yhtä helppoa tehdä kuin kiteistä (vrt. Cooper's, Muntons, jne). Keiton jälkeen ohje jatkuu samana ns. "täysmäskäyksen" kanssa, josta kirjassa onkin seuraavat ohjeet.

- Kirja jatkaa käyttämisellä ja viimeistelyllä. Pullotukseen on ohjeet mm. Bassilta vuodelta 1880 =o)

- Vihjeet ja vinkit antavat yleisiä vinkkejä kuten, "Pidä kirjaa kaikesta tekemisistäsi", "Varmista, että vierre on alle 30C ennen hiivausta", "Pullotetulta oluelta voi viedä 6 viikkoa tai enemmän tullakseen kuntoon, pullotuksesta", jne.

- Tämän jalkeen käydään läpi yleisiä asioita kirjan resepteistä. Kuten, että ne on laskettu 75% hyödyllä johonka jokaisen tulisi päästä ja että kaikki reseptit eivät "välttämättä" ole suoraan panimoilta saatuja vaan niitä on muokattu esim. sellaisiksi, että raaka-aineet olisivat helpommin saatavissa. Raaka-aineista kerrotaan, että mm. palemallasta ei ole specifiotu mitenkään. Jotkut panimot sanovat käyttävänsä esim. Maris Otteria mutta kirjan tekijän mielestä se ei ole tarpeen. Se saattaa aiheuttaa pientä makueroa alkuperäiseen mutta ei vaikuta reseptin onnistumiseen millään tavoin. Ja näinhän se tietenkin on.

- Resepteistä ensimmäisinä on kuutisentoista Mild Ale reseptiä. Aluksi kerrotaan mild alen historiasta mielenkiintoista asiaa. Mm. se, että Mild ei ole tarkoittanut mietoa sillä tavoin kuin se nyt sitä tarkoittaa. Se on tarkoittanut kirjan mukaan tuoretta, kypsyttämätöntä olutta. Joka on ollut siis miedompaa, kuten tämän päivän juustoissa voidaan havaita (Mitä miedompi juusto, sen vähemmän sitä on kypsytetty). Aluksi mildien OG on ollut jossain 1.085 tasolla. Vielä 1913 mildit tehtiin 1.050 OG tienoilta. Nykyään monet on 1.034 alkujaan.

- Sitten keskitytään Pale Aleihin ja bittereihin jota on 84. Samoin näiden historiaa valotetaan.

- Viimeiset 6 reseptiä on Portereita ja Stouteja. Historiaa kerrotaan tässäkin.

- Louksi kirjassa on mm. pari taulukkoa muunnoksista ja kerrottu jokunen internet linkki. Kaikki oluet on listattu sivunumeroineen ja pieni asia indeksi päättää kirjan.

Yheenvetona sanoisin tätä hyväksi kirjaksi täysmäskäystä suunnittelevalle. Muutenkin kirja on suht viihdyttävä ja helppolukuinen. £9,5 hinta ei mielestäni ole ollenkaan paha näinkin hyvästä kirjasta. Tähän lopuksi voisin laittaa yhden reseptin malliksi kirjan tavasta esittää ne. Aivan lopuksi listaan oluet joita kirjan avulla voisi koittaa valmistaa =)

Kirja lähestyy siis reseptejä yksinkertaisella tavalla. "Kaikki" on "standartoitu" ja itse ohjeet on yksin kertaisia. Tässä malliksi Adnams Bitter:

Maku huomiot:
Humalat dominoivat nenässä tässä kellanruskeassa bitterissä.
Sitruunainen humala antaa pitkän, viipyilevän jälkimaun.

Omainaispaino alussa
1036

(Sitten tulee ohjeet kolmessa koossa, 19 litraa, 23 litraa ja 25 litraa. Laitan keskimmäisen näytille)

Pale Malt 3050g
White Sugar 340g
Black Malt 49g

Kiehumisen alussa
Boadicea Hop 35g

Viimeiseen kymmeneen minuuttiin keitossa
Golding Hop 15g
Irish moss 3g

Kaikki neste 31,4 litraa
Mäskäys neste 7,8 litraa

Mäskäys 66C , 90 min
Keitto 90 min
Ominaispaino lopuksi 1006
Alkoholia 4% abv
Katkeruus 33 EBU
Väri 26 EBC

Uuteversio (Tässäkin samat kolme "versiota", 23 litrainen näytillä)
Korvaa pale mallas uutteella.
Neste uutetta 2290g
Kuiva uutetta 1970g

Reseptit noudattavat samaa kaavaa lähes kaikilla oluilla. Uute versiota ei ole kaikista kerrottu.

2 kommenttia:

Karvis kirjoitti...

Jos saat käsiisi muuten, niin kannattaa hankkia tai lukea ne aikaisemmat editionit kirjasta. Reseptit on muuttuneet vuosien saatossa radikaalisti, mielenkiintoista vertailla niitä keskenään.
Lisäksi esim. tuossa 2nd editionissa on paljon enemmän ja mielenkiintoisempia reseptejä kuin tässä uusimmassa (esim. vahvat oluet).
Samoin tälle kirjalle on hyvä petikaveri "homebrewing" samalta kirjoittajalta, siinä mennään sitten yksityiskohtiin kun tämä on reseptieepos. "Homebrewing":sta tosiaan tulossa 3rd edition kesällä.

suorama kirjoitti...

Hmm. Noita voisi löytyä jostain netinkin syövereistä. Mitä odotat uudelta kirjalta?