Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkero. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Tajuttua

Tai niin ajattelen.
Join tänään yhden Kilkennyn pitkästä aikaa. Jotenkin tuo olut oli taas hyvää. Makustelin sitä ja mietin millainen se on. Siinä ei tuntuisi olevan ollekaan hiilihappoa ja katkerokin on niin mieto, ettei sitä oikeastaan tunnu ollenkaan. Eli vaikka nytkin hanassa oleva savu olut on mietoa, on siinä kuitenkin aivan liikaa katkeroa ja siksi se ei ole niin hyvää typetettynä kuin se voisi olla. Ensimmäiset kulaukset sitäkin kuitenkin on erittäin mainioita. Kilkennyssä on karamellimainen maku kuitenkin olematta makea. Pitänee miettiä valmistuvan OWTE:n perusteella, miten jatkaa.

edit 2.3:
Tänään vertasin Fullesin ESB:tä pitkästä aikaa makuhermoihini tallentuneeseen. Jostain syystä alku maistui vetiselle ja mitään sanomattomalle mutta parin kulauksen jälkeen aloin löytämään karamellia ja toffeeta mausta. Katkeroakin on, mutta ehkä jopa liikaa muuten herkkään makuun. Tai sitten ei. Nyt täytyy jonkin aikaa fiilistellä näiden brittityylisten oluden parissa. Niistähän oikeastaan koko olutharrastukseni on muutenkin lähtöisin. Niin, semmoisen huomasin uudelleen, että tuoksu on yli puolet mausta. Eli ehdottomasti on saatava oikea tuoksu olueen jos meinaa sen maistuvan.