tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

Viimeisimmät päivitykset panimossa

Nyt on siis lämpötila-anturi saatu vierteeseen ja vähän keskilinjan sivuun ja aika alas. Eli sekoittajan viereen. Lämmityshän tapahtuu reunoilta. Sekoittaja on kasattu rosteri poppareilla, ei enää väliaikaisilla pulteilla.
Vedenlämmittimeen on saatu sekoittaja joka pikkuhiljaa sekoittaa aina kun lämmitystä tapahtuu. Sekoittaja nostaa vettä pohjalta ylöspäin. Tämä siksi, että testissä pohjalla vesi oli viileämpää.
Jokaisella toiminnolla jonka käsin voi laittaa päälle, on merkkivalo päällä olosta.
Nyt siis voin aloittaa viimeinkin etsimään parametrejä automaattiajon suunnitelman pohjaksi. Pitää siis tarkkaan kirjata toiminta ylös.
Viime kerralla kierrätys onnistui niin hyvin, että saatan jopa harkita sekoittamisen poistamista. Toisaalta jäykemmässä mäskissä kierrätys voi olla hankalaa. Saattaa siis olla, että teen niin, että kierrätän koko ulosmäskäys ajan ja näin säästän taas aikaa ja saan vierteen kirkkaaksi ulos mäskätessä erillisen kierrätys jakson asemesta. Tai ainakin voi lyhentää kierrätystä ulosmäskäyksen ajalla, tavallaan.

Veden ottoon pitää tehdä vielä muutamia muutoksia, eli lisää eri määriä. Pitäisi uskaltaa kokeilla sitä ultraääni mittaria. Mistä sen tietää vaikka se toimisi hyvinkin tarkasti. Toisaalta sen toimintakuntoon saattaminen tuntuu isotöiseltä mutta jos se toimisi tarkasti, sen tuomat mahdollisuudet toisivat täydellisen joustavuuden satsi kokoon...

Edit:
4.8.13 23:40
Mittasin tänään Kaalimaan Pukin ominaispainon ja nostin sen diasetylitauolle.
Ominaispaino oli painunut jo n.10 bx tietämille.
Samalla pitää korjata taas lukemia muutenkin, eli se 16,4 bx on siis n.1.064 ja nyt tuo 10 bx on tähän verrattuna siis 1.021 luokkaa. Jos saisi tuon tippumaan tuonne 8.5 bx tuntumaan, niin mentäisiin silloin laskennallisesti suurinpiirtein oikeaan kohtaan. Näyte ei maistunut muuten ollenkaan pahalta. =)

Tehokkuus muuten laski korjauksen myötä 82% tuntumaan.

Edit:
5.8.13 11:11
Mittasin jälleen tuon ominaispainon. Nyt se oli 8,7bx.
Joten ollaan oikeilla jäljillä. Muuten eilisen mittaus olisi pitänyt lämpötilakorjata mutta ei se niin kauheasti tuosta muuttunut. 1.020 oli korjattu arvo. Tai en ole aivan varma tuosta korjaus tarpeesta kun kerran tuossa mittarissa on se korjain itsessään. Mutta se alkaa vasta 10°C joka oli kyllä oluen lämpötila mitattaessa.
Nyt lukema on 1.0156 Sean Terrilin kalkulaattorin mukaan. 8.5bx olisi siis 1.0149, joka 1.015 siis oli tavoite. Tuohon taidetaan komeasti päästäkin

Edit:
22:52
Laitoin tuossa illan mittaan Kaalimaan Pukin Lageroitumaan kun sen ominaispaino oli jo painunut 8.5 Bx lukemaan. Nyt ajelen hiljaleen tuon oluen tuonne nollan tuntumaan. Kun se tuon lämmön saavuttaan joskus 5 - 7 päivän päästä, saa se olla ainakin kolme lisä viikkoa ja tekeytyä hiljalleen ennen kegitystä. Maku on vielä karkea mutta ihan lupaava.

sunnuntaina, heinäkuuta 28, 2013

Pukki kaalimaalla

Vihdoinkin!

Nyt on siis seuraava vierre nähnyt päivän valon.
Voin kertoa, että alku taival ei ollut helppo.
Mallas profiili muuttui sitä myöten kun rouhinta eteni.
Münichia tulikin reilu 11kg 7sijaan ja viennan määrä miltei puolittui. Karamelli ja melanoidimallaskin sai väennyksistä osansa.
No, Sekoitin halusi kiukutella ja irroittti isensä yhteisyöstä nopsaan. Sekoitus ei siis sujunut suunnitelmien mukaan. Kierrätin siis vierrettä koko mäskäyksen ajan.

Pah, nyt nukkumaan. OG on jossain 1.060 tietämillä....

Vierrettä siis keräsin hiukan enemmän kuin viimeksi ja sitä pitikin tulla 68,60 litraa. Og näyttäisi olevan 1.063 joten tehokkuus taisi jäädä 80%:in. Ja kun vesien suhteen mentiin nyt niin, että ensin laskin 51 litraa ja sitten 26, mahtui tuo määrä 18kg mallasta juuri ja juuri mäskäimeen. BS laskikin, että tilavuutta tarvitaan 88.72 litraa ja olen joskus mitannut mäskäimen kooksi 90 litraa. Huuhtelukin oli vain 26 litraa.

No nyt on siis kokeiltu kierrtystä sekoittamisen sijaan. Näyttäisi se noinkin toimivan. Laskin jäähdytetyn vierteen nyt sitten ensimmäistäkertaa edellisen satsin hiivojen päälle. Saapa nähdä miten tässä käy.

Edit:
Kaalimaan Pukin OG uudelleen mitattuna olikin 16.4bx joka siis vastaisi 1,067SG arvoa.
Näin ollen Tehokkuus olisi siis ollut 85% tietämillä, joten ihan hyvin tuo kierrätyskin toimii.
Toki nyt hukkaan menevä vierre laskee tehokkuutta tehokkaasti. Eli vierre käy lagereilleni ennen näkemättömän voimakkaasti ja tunkee vesilukosta ulos.
Seuraavalla kerralla pitää jäähdyttää vieläkin alemmas tuo vierre ennen hiivausta.

Muita huomioita eilisestä yöstä. Suodatukset toimivat mallikkaasti tälläkertaa sekä kattilassa, että mäskäimessä.

Taidan koittaa tehdä tuolla hiivalla vielä ainakin yhden lagerin. Eli nyt kun ensimmäinen oli oikein vaalea ja tämä toinen jo huomattavasti tummempi, pitänee kokeilla tumma Doppel Bock seuraavaksi ja ehkä vielä yksi Schwarz Bier. Kattoo ny

Kaalimaan Pukin reseptiä ja mittoja.
Munich 62,8%
Vienna 21,1%
Crystal 100 8,1%
Melanoid 8,1%
Perlestä 23 IBUa

OG 1.067SG
Katkerot 23 IBU
Väri 30 EBC
Arvioitu alko 6,5% jos käy 1.017 tasolle.
Saalis pitäsi olla 68,60 litraa eli kolme kegiä ja korillinen pulloja. Nyt kyllä pullot vähenee.

tiistaina, heinäkuuta 23, 2013

 Tässä "maistiaisia" ohjauksesta.
Eli jos laite on "vain" päällä. Näkyy joko
"Ota 34 litraa vettä" tai "Ota 26 litraa vettä".
Riippuen siitä kumpi on viimeksi ollut valittuna.
F1-näppäimellä voi vaihtaa tilaa.

 Kun kattilan lämmityksen mahdollistaa, näkyy toisella rivillä käytössä oleva teho.
 Tuon tehon voi siis vaihtaa F3-näppäimellä.
Saatan tehdä vielä muitakin teho luokkia, mutta näillä mennään nyt.
Laitoin myös tuon sekoittajan nopeussäätöpotikan paikoilleen. Nuppi on tosin huono mutta menettelee kunnes parempi eteen tulee =)










Nyt siis pitäisi olla täysin mahdollista valmistaa vierre ilman tietokonetta. No, enhän sitä muuhun muutenkaan ole tarvinnut kuin kattilan tehonsäätöön.
Optimoin myös ohjelmaa rankasti. Vaikka ei se tähänkään asti ole ihmeelinen ollut.
Vielä pitää laittaa tuo sekoitin vedenlämmittimen paikoilleen. Lämmitin reilut 10 litraa vettä ilman sekoitinta 70 asteiseksi. Vastuksen kohdalla oli n. 70°C, vastuksen päällä oli melkein 76°C ja astian pohjalla oi 13°C! Joten sekoittaja on tarpeen. Toinen mikä pitäisi tehdä on se lämpötilan mittaus mäskin seasta. Nythän mittaan astian lämpöä eristeen ja astian välistä, vastuksen vierestä.

No, kunhan nyt edes saisi tuon sekoittajan tuonne lämmitimeen ensin (helpompi kenties).
Voisihan kai tuon anturin laittaa yläkautta putkessa tuonne mäskäimeen. Pitää vain löytää esim. 5mm ulkohalkaisijaltaan olevaan rosteriputkea...

Päivittyneisyyttä?

Nythän on niin, että en ole vieläkään astioinut Helle lageriani. Toivottavasti se voi hyvin ja paksusti lähes nollan keleissänsä. Syy tähän viiraamiseen on se, että haluaisin tehdä uuden lagerin tuon vanhan hiivojen päälle.
Mutta viime kerralla kun tein olutta, jostain syystä veden laskeminen ei onnistunut kuin logiikkaa pakottamalla. Tämän aiheutti se, että jostain syystä kaksi loogista operandia olivat asettuneen toistensa vastakohdiksi. En ymmärrä miten tämä on ollut mahdollista koska en muista koskaan tehneeni sellaista ohjelman pätkää missä ehodot olisivat olleet nuo.
Tämä kuitenkin selvisi muutaman kymmenminuuttisen aikana kun vain sai aikaa aikaiseksi.
Nyt olen rakentanut käsikäytön kokonaan uusiksi ja muutamien uusien ominaisuuksien kanssa.
Mm. nyt voin valita 6 tai 4kW vierteen keiton ilman logiikan pakottamista (Force 0- pariin lähtöön).
Nyt voin myös valita otetaanko vettä 34 vai 26 litraa lämmitykseen. Rakennan myös manuali säädön mäskäimen sekoittimelle. Potikka pitää hakea varastolta. Nyt voin asettaa lämpötilat etukäteen termostaatteihin ja napilla ohjata ne päälle. Korjasin myös vedenlämmittimen käsiohjauksen niin, että lämmitys ei mene tyhjänä päälle. Jokaisella toiminnolla on nyt siis oma nappinsa ja toiminnan merkkivalo (muutama ledi pitää vielä juottaa paikoilleen).
Jos saisi tuon paneelin valmiiksi voisi vanerin viedä naapurille joka saisi tehdä samanlaisen rosterista, tosin niin, että nappulalinjat on suorat jne. =)
Kaikki on nyt siis muutettu toimimaan noista nappuloista. Punaisten nappuloiden punaiset leditkin on paikoillaan ja toimivat siten, että jos painaa punaista nappulaa kerran, aktivoi se mahdolisuuden alapuolella olevan termostaatin toiminnan, samalla syttyy punainen LED napin viereen muistutukseksi sittä, että lämmitys on mahdollista. Vihreiden näppuloiden vihreät ledit on vielä juottamatta paikoilleen, mutta toiminta niillä on se, että näkee mikä laite milloinkin on päällä.
Nuo F-Nappuloiden tiedot ajattelin näyttää tuossa näytöllä käsiajon aikaan. Helposti pitäisi mahtua "Käsiajolla!" tekstin alle tiedot 26 litraa tai 34 litraa ja 6kW tai 4kW.
Saattaa olla, että vaihdan vielä nuo F-numerot toisiin tuolla käsiajolla, jos vaikka automaatti ajon haluasi laittaa F!-näppäimeen. Toisaalta voisi olla parempi, että se olisi tuon SHIFTin takana.
Hmm. spekulointia:
Jos F1 olisi siis tuo litramäärä, mikä olisi F2?
No, jos vaihtaisin F2 nappulaksi tuon Kattila tehon, Olisiko F3 sitten Automaatti päälle ja F4 automaatti START?.
Silloin F5 voisi olla reseptin muokkaus. F6 alle voisi kehitellä puhditusajon! Eli automaatti ajo ajellen pelkää vettä ja lyhyemmillä ajoilla sekä ehkä pariin kertaan ja vaikka pienemmillä vesimäärillä ja ilman humalointia. Tai niin, että ensin laitetaan mukaan pesuainetta ja sitten huuhdellaan muutamaan kertaan. F7 ja F8 jäisi tulevaisuuden kehittelylle.


Tosiaan, humalointi automaatti on kokonaan rakentamatta. En ole varma käytäisinkö sitä käsikäytöllä. Voisihan noista F7 nappulan vaikka käyttää siihen, että käytetäänkö käsikäytöllä automaatti humalointia.
Eli täysautomaatilla mäskäys ajat ja lämmöt sekä huuhtelut jne tulisi reseptistä, mutta käsikäytöllä olisi mahdollista käyttää keiton yhteydessä, niin halutessaan, automaattista humalointia. Ehkä tuo voisi toimiakin. Hmm. Tai oikeastaan valinta pitää olla keitetäänkö automaatilla. Koska keittoaika ja humalointi liittyvät toisiinsa olennaisesti. Eli semiautomaatilla mäskäys tehtäisiin käsin mutta keitto automaatilla. Mitähän hyötyä tuosta voisi olla? Ehkä sellainen, että jos tekee jotain erikoisvierrettä, vaikka erikois vahvaa tai hakee jotain aikaa tai tekee uusilla raaka-aineilla vaikka jodikokeita yms. mutta keitto on reseptoitavissa. Tällöin voisi olla eduksi se, että voisi keitosta tehdä reseptin ja mäskäilisi ilman reseptiä. Tuolloin voisi mäskäyksen jälkeen astua panolasta ulos ja touhuta muuta.
Toisaalta jos joskus tehdään oikein iso keitto yhteis tuumin, voisi kaataa vierteen kattilaan ja reseptoida vain keiton. Toisaalta voisi tehdä myös automaatti mäskäyksen ilman keittoa. Silloin voisi valmistaa mm. sahtia "halpommin". Eli automaatti pysähtyisi siihen kun huuhteluita pitäisi tehdä ja kysyy jatketaanko keittoon. Tämä siis valintana erikseen, kysytäänkö. Tällöin voisi tehdä myös kimppapanoja ilman keittoa... jos näin haluttaisiin. Toki käsikäytöllä kaikki on mahdollista.

Löysin muuten kauan hukassa olleen pikkumoottorin joka on tarkoitus valjastaa vedenlämmittimen sekoittajaksi. Taidan joutua kytkemään sen vastuksen rinnalle koska jos oikein muistan, kaikki johtimet on johdosta käytetty. Eli sekoitus tapahtuu aina kun lämmityskin on päällä. Vielä kun saisi tuon lämpötila-anturin tuonne mäskin sekaan, niin sekin mittaus muuttuisi paremmaksi, uskon.
Uskaltaiskohan juottaa hopealla messinkisen tai kuparisen törön tuonne...