perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Raaka-aineista

Pääsi nuo perusmaltaat melkein loppumaan, tai siis pilsner maltaat. Palealea ei ole hetkeen aikaan ollutkaan. Viennaa ja Münich mallasta kyllä vielä on. Viimeisessä satsissa tulikin jo käytettyä kaikki vanha vienna jonka tuli tilattua Brouwlandilta jokunen vuosi sitten. Saman tilauskerran Münchener mallata vielä kuitenkin vähän jäi. Takoitus olisi koittaa "säveltää" kuitenkin noita vanhempia pois ja näillä näkymin keskittyä Viking Maltin tuotteisiin jotka ovat osoittautuneet ykkösluokkaisiksi. Aikaisemminhan olen hakenut seuraavat maltaat:
1. kerta
20kg rouhittu vienna (käytetty kauan sitten loppuun).
40kg ruohittu pilsener (0,5kg jäljellä toisen säkin pohjalla).
2. kerta
Kaikki 40kg rouhimattomia säkillisiä ja kaikkia jäljellä.
vehnä
vienna
munich
darkale
cara pale
crystal 100
3. kerta
pilsener
pale ale
melannoid
crystal 200

Suklaamallas puuttuu Viking Maltin tuote perheestä ja sitä onkin englantilaista 25kg säkki josta vielä runsaasti jäljellä.
Mustamaltaita on tullut hankittua Ruotsista vaikka ne englantilaisia onkin. Sekä paahdettua ohraa. Gotlannin savumallastakin on vielä pikkaisen jäljellä.
Vanhimpia varaston pohjalla on sahtimallas, special B ja carapils. Noita pitää seuraavaksi kuluttaa pois. Onneksi minulla on kohtalainen paikka säilyttää noita säkkejä. Talvella paikan lämpötila on n. 7 - 10 astetta ja suht.kosteus 15%max. ja kesällä 15 - 18 astetta ja kosteus 25%max.

Hiivojakin tuli tilattua Englannista. Sain vinkin foorumin kautta. Cooper kettle niminen firma lähettää kohtuullisilla postikuluilla Suomeen. 25pss toimitus kulut tuli maksamaan 3,61£ ja 1pss Windsor ja Diamond lager hiivaa 0,99£ sekä Munich vehnäolut hiiva 1,10£ joten 1pss maksoi ~1,4€ kotiin tuotuna. 10pss Diamondia ja Windsoria sekä 5pss Munich hiivoja on nyt pakkasessa säilymässä.